Väitöskirjatyöpaja

Kirjallisuudentutkimuksen päivien esiseminaarina 11.5.2022 järjestetään väitöskirjatyöpaja kirjallisuudentutkimuksen alan väitöskirjan tekijöille. Työpajaan valitut väitöskirjatutkijat kertovat lyhyesti tutkimuksestaan ja saavat palautetta väitöskirjatekstistään työpajaan osallistuvilta professoreilta ja muilta osallistujilta.

Työpajan osallistujat valitaan abstraktin ja esittelykirjeen perusteella. Abstraktissa (250–300 sanaa) hakija esittelee esimerkiksi jonkin tutkimuksensa kannalta keskeisen idean tai ongelman. Työpajassa käsiteltävä teksti voi olla esimerkiksi artikkeliluonnos, osa monografiaa tai tutkimussuunnitelma, ja sen enimmäispituus on 10 sivua + väitöstyön dispositio. Esittelyssä hakija kertoo lyhyesti itsestään ja siitä, missä vaiheessa hänen tutkimuksensa on ja perustelee, miksi työpajaan osallistuminen olisi hänelle tarpeellista. Esittelyyn liitetään mukaan myös hakijan yhteystiedot sekä tieto työn ohjaajista. Esittelyn pituus on enintään 1 sivu. Abstrakti ja esittely pyydetään lähettämään 28.2.2022 mennessä tämän lomakkeen kautta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan). Lopulliset paperit lähetetään 15.4.2022 mennessä.

Väitöskirjatyöpajan hakijoita suositellaan lähettämään myös esitelmäehdotus Kirjallisuudentutkimuksen päiville, sillä työpajaan otetaan rajallinen määrä osallistujia.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Tampereen yliopiston kirjallisuustieteiden oppialat ja Kirjallisuudentutkijain Seura (KTS).

Tapahtuma järjestetään hybridimuotoisena mikäli kevään koronatilanne sen sallii. Toivomme, että mahdollisimman moni pystyisi osallistumaan tapahtumaan paikan päällä Tampereella, mutta sekä konferenssiin että väitöskirjatyöpajaan on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Seuraamme Tampereen yliopiston koronaohjeistuksia ja toimimme niiden mukaisesti.

Yhteystiedot: ktsseminaari@gmail.com