Vuoden 2022 ohjelma nuorille

Opettaja, osallistu ryhmäsi kanssa Tutkijoiden yöhön! Erityisesti 9. luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille lukioissa ja ammattioppilaitoksissa suunnattu päiväohjelma toteutetaan tänä vuonna  klo 9.00-15.00 Paidiassa, joka on korkeakouluyhteisön yhteinen tutkimus- ja toimintatila Nokia Arenalla.

Tutkijoiden yön ohjelma oppilasryhmille

Aika: pe 30.9.2022 klo 9.00-15.00
Paikka: Paidia, Nokia Arena (Kansikatu 3.) Löydät Paidian, kun tulet areenan pääsisäänkäynnistä vasemman puolen liukuportaita ylös 3. kerrokseen. Lisätietoja saapumisesta Nokia Arenalle.

Työpajoja ja pop up -demoja
Aik
a: 30.9. klo 9.00-14.00

  • Ohjattuja työpajoja, teemana fotoniikka eli valo-oppi
    • Ohjattua työpajatyöskentelyä. Huom! Ryhmäkoon oltava 15-30 oppilasta, kesto n. 30-45 min/ryhmä. Päivän aikana neljä saman sisältöistä ryhmää, joihin on ennakkoilmoittautuminen. Ohjauskieli suomi.
  • pop up -demopisteitä, teemana fotoniikka ja sen sovellutukset
    • Demopisteiden tutustumiseen on hyvä varata noin 45 minuuttia. Näihin voi tutustua esimerkiksi ennen tai jälkeen ohjatun työpajan.
  • pop up -demopisteitä, teemana VR-ympäristöt
    • Demopisteiden tutustumiseen on hyvä varata noin 45 minuuttia. Näihin voi tutustua esimerkiksi ennen tai jälkeen ohjatun työpajan.

Työpajojen ja pop up -demopisteiden sisällöstä tarkemmin alempana.

Tiedekahvila
Aika: 30.9. klo 14.00-15.00
Paikka: Livenä Paidiassa sekä Zoom

Tiedekahvila kutsuu sinut nuori tutustumaan uusiin aloihin ja mahdollisuuksiin. Oletpa sitten ammattikoulussa, lukiossa, välivuotta viettämässä tai missä elämänvaiheessa tahansa, olet tervetullut kuulolle. Heitä siis kahvit kuppiin, jalat pöydälle ja lähde mukaan löytämään oma juttusi! Syyskuun tiedekahvilan teemana on fotoniikka.

Valon tutkimukseen keskittyvä fotoniikka tarjoaa lukemattoman määrän työmahdollisuuksia tekniikasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille. Tampereen yliopistossa voi opiskella tekniikan ja luonnontieteiden kandidaatti ja diplomi-insinööri koulutuksissa ja erikoistua myös fotoniikkaan. Tule kuulemaan aloista ja työtehtävistä joita fotoniikan osaajille aukeaa. Kuulet myös fotoniikan tutkimuksen uusimmista tuloksista ja sovelluksista.

Juha Toivonen on fysiikan professori tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa. Hän keskittyy tutkimuksessaan uusien valoon perustuvien havainnointimenetelmien kehittämisen monenlaisiin sovelluksiin.

Lisätietoja Tiedekahvilasta

#Fysiikka #Matematiikka #Tekniikka

Kuinka hallita valoa? – tule tutustumaan fotoniikkaan

Valoon perustuvat teknologiat muuttavat maailmaa tarjoten nopeampia, tarkempia, tehokkaampia ja ekologisempia ratkaisuja nykypäivän haasteisiin. Näitä teknologioita hyödynnetään mm. internetin perustana toimivassa valokuituverkossa, lääketieteen laserleikkauksissa, materiaalien lasertyöstössä, aurinkopaneeleissa ja VR-laseissa. Työpajojen ja demojen avulla esittelemme sinulle valon ihmeellisen maailman ja kerromme mitä fotoniikka on. Tule mukaan ja valaistu!

9-14 Pop-up demoja ja työpajoja
14-15 Tiedekahvila

Valo-työpajat tasatunnein klo 9-14

Ohjattua työpajatyöskentelyä, ryhmäkoko max. 30 oppilasta, kesto n. 30-45 min/ryhmä. Päivän aikana neljä saman sisältöistä ryhmää, joihin on ennakkoilmoittautuminen. Ohjauskieli suomi.

9:00-9:45 Työpaja 1
10:00-10:45 Työpaja 2
10:45-12:00 Lounastauko
12:00-12:45 Työpaja 3
13:00-13:45 Työpaja 4

Valo-työpajoissa tutustutaan pienryhmissä kolmeen eri työpajasisältöön:

Lasermittaukset

Lasereilla voi tehdä äärimmäisen tarkkoja mittauksia. Tiedätkö kuinka paksu ihmisen hius on?

Valon taittuminen ja heijastuminen

Tutkitaan miten valo taittuu ja heijastuu eri materiaaleissa. Valolla välitetään viestejä mutta mihin toimintaperiaatteeseen internetin valokuituverkko perustuu?

Photonics Explorer Kit

Photonics Explorer Kit on valo-opin opetuspaketti, joka on suunnattu yläkouluun ja toiselle asteelle osaksi fysiikan opetusta. Siinä on yli 100 komponenttia, joilla voi toteuttaa useita erilaisia kokeellisia oppitunteja. Tutustu Photonics Explorer Kitin mahdollisuuksiin ja kokeile sen käyttöä. Joko teidän koulullanne on Photonics Explorer Kit?

Pop up -demopisteitä, teemana fotoniikka klo 9-14

fotoniikka työpaja

Voit kierrellä omaan tahtiin ja tutustua demoihin. Paikalla on fotoniikan tutkijoita ja opiskelijalähettiläitä, joilta voit kysellä opiskelusta, työllistymismahdollisuuksista ja pohtia omia tulevaisuudennäkymiä.

  • Hologrammi
    Kuinka puhelimesta voi projisoida 3D hologrammeja? Askartele ja kokeile itse heijastaa kolmiulotteisia kuvia.
  • Liikettä valolla
    Pikkuruisia nanorobotteja voidaan ohjata valolla, kun valoherkkä polymeeri reagoi laserpulssiin. Tule kokeilemaan kuinka voit ohjata kalvoa liikkumaan valon avulla.
  • Valolla katoava teksti
    Kirjoita tai piirrä polymeerikalvolle ja tyhjennä kalvo valon avulla. Valolla aktivoituvat materiaalit mahdollistavat tämän.
  • Led-valo vai hehkulamppu?
    Led-valot ovat huomattavasti hehkulamppuja tehokkaampia ja taloudellisempia. Kokeile itse ja huomaat eron lamppujen energian tarpeessa.

Virtuaalitodellisuuden sovellukset eri aloilla – tule, näe, tunne ja kokeile!

bujic mila oasisVirtuaalitodellisuudesta puhutaan paljon – esimerkkinä Metaverse-keskustelu – mutta sen sovelluksia tunnetaan toistaiseksi vielä heikosti. Tutkijoiden yössä on esillä konkreettisia, itse kokeiltavia sovelluksia eri aihealueilta. Esimerkkeinä on teollisuuden yhteistyötä tukeva COVE-VR ympäristö, jossa pääsee tutustumaan kuinka tulevaisuuden teknologiaa yhteiskehitetään. Kaksi muuta demoa esittelevät virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia terapiassa ja kuntoutuksessa. Kolmannessa aihealueessa vierailijat voivat kokea omakohtaisesti millaista on toimia joukkoliikenteessä näkövammaisten käyttäjien silmin. Neljännessä demossa esitellään tulevaisuuden (tai itse asiassa nykyhetken) virtuaalisen oppimisen maailmaa. Tule kokemaan nämä ja muut demot omakohtaisesti!

Pop up -demopisteitä, teemana VR-ympäristöt klo 9-14

Voit kierrellä omaan tahtiin ja tutustua demoihin VR-laseilla. Paikalla alan tutkijoita ja opiskelijalähettiläitä, joilta voit kysellä opiskelusta, työllistymismahdollisuuksista ja pohtia omia tulevaisuudennäkymiä.

  • Miltä ratikkamatka näyttää VR-ympäristössä? Miten VR-teknologian ja 360-videon mahdollisuuksia voidaan hyödyntää sosiaalisen jännityksen, pelkotilojen ja näköaistiin liittyvien haasteiden ymmärtämisessä ja harjoitteissa.
  • VR-raitiotieskenaario esittelee ViRRAKE-ympäristössä työkaluja erilaisten matkustustilanteiden, esteettömyyden ja erityyppisten näkövammojen simulointiin. Keskeistä simuloinnissa on mahdollisuus kokea tilanteet itse ja asettua palvelun käyttäjien asemaan.
  • VirNE (Virtual Natural Environments)
    Virtuaaliset luontoympäristöt ja rentoutusharjoitukset mielenterveyden tukena ja opettamassa itsehoitomenetelmiä.
  • Varjon XR-laseilla ihmisen anatomian opiskelu saadaan astetta konkreettisemmaksi ja innostavammaksi. Näe ja tutki kehoa käyttäen omia käsiä ohjaimina.
  • Cove-VR eli projekti Koneen kanssa Koneen kanssa suunniteltu ja toteutettu VR-ympäristö missä keskiössä oli usean käyttäjän yhteystyö. Ympäristö tarjoaa työkaluja Koneen ammattilaisille työskennellä yhdessä 3d-mallien parissa virtuaalisessa ympäristössä.
  • MozillaHubs Firefox selaimen julkaisijan Mozilla avoimen lähdekoodin VR-ympäristö, joka tarjoaa helpon tavan järjestää kokoontumisia ja yhteystyötä VR-laseilla tai pelkällä selaimella. Helppo tapa tutustua VR:ään tai ottaa se mukaan opetukseen.

Unibuddy chat

Mietitkö, millaista on opiskella Tampereen yliopistossa? Entä millainen on vetovoimainen Tampere opiskelijakaupunkina, mistä löytää asunto, harrastuksia tai parhaat tarjoukset opiskelijoille? Näihin kysymyksiin saat vastauksia chattaamalla opiskelijoidemme kanssa Unibuddy chatissa.

Tutustu Unibuddyyn tästä