Johtajuussymposiumin puhuja juhlasalin lavalla täyden katsomon edessä.
Johtajuussymposium 2023

Tervetuloa Johtajuussymposiumiin 5. syyskuuta 2023

 
Johtajuussymposium on avoin ja maksuton tapahtuma, jonka seminaarit ja paneelit kokoavat eri tieteenalojen, yritysmaailman ja julkishallinnon edustajat ajankohtaisten teemojen äärelle. Symposium toteutetaan jo 12. kerran, ja se on houkutellut laajoja yleisöjä aina ensimmäisestä, vuonna 2012 järjestetystä tapahtumasta saakka.

Vuoden 2023 Johtajussymposiumin teema on turvallisuus. Päivän aikana syvennytään tarkastelemaan esimerkiksi NATOn ja EUn rooleja Euroopan turvallisuuden puolustajina, korona-ajan kriisien muuttamaa kulttuuripolitiikkaa sekä maanpuolustuksen osaamisen huoltovarmuutta. Tapahtumassa ovat keskiössä myös soteuudistuksen resilienssi, tiedon ja teknologian merkitys kyberturvallisuudessa, teknologian mahdollisuudet ja uhat, sekä urheilun eettinen johtaminen.

Johtajuussymposiumissa kuullaan puheenvuoroja ja paneelikeskusteluja eri alojen asiantuntijoilta. Tapahtuman puhujakaartiin lukeutuvat muun muassa puolustusministeriön kansliapäällikkö Esa Pulkkinen, Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Minttu Korsberg, sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kari Hakari, muusikko ja dramaturgi Paula Vesala, Deloitten kyberturvallisuuspalveluiden johtaja Karthi Pillay sekä lääkintäeverstiluutnantti Ilkka Laaksi.

Seuraa Johtajuussymposiumia suorana verkossa

Johtajuussymposiumin ohjelma

Johtajuussymposiumin puhujat

Kuva vuoden 2022 Johtajuussymposiumista.

Osallistu tapahtumaan

Johtajuussymposium toteutetaan Tampereen yliopiston keskustakampuksella ja Nokia Arenan Paidiassa. Yliopiston juhlasalissa ja Paidiassa järjestettäviä seminaareja voi seurata myös suorana verkossa.

Tapahtumaan pääsee ilmoittautumaan alla olevasta linkistä. Ilmoittautumisaika päättyy 5.9.2023 kello 17:00.

 

Ilmoittaudu tapahtumaan

Yliopiston ja Paidian yhteystiedot

Järjestäjät

Johtajuussymposium on Tampereen yliopiston vuosittainen tapahtuma, jonka vastuuyksikkönä on johtamisen ja talouden tiedekunta. Vuonna 2023 tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirkanmaan liitto, Tampereen Kauppakamari, Pirkanmaan Turvallisuusklusteri ja Business Tampere.