Työryhmän puheenjohtajat:
Teija Eskola, kouluttaja, Mielenterveystyön keskusliitto, teija.eskola@mtkl.fi
Päivi Rantanen, sosiaalityöntekijä, Tampereen kaupunki, Paivi.Rantanen@tampere.fi
PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖ OSANA GERONTOLOGISTA SOSIAALITYÖTÄ
Mari Helin, Helsingin kaupunki
Gerontologisen sosiaalityön asiakkaat ovat haavoittuvassa tilanteessa olevia iäkkäitä helsinkiläisiä. Heillä on elämässään monenlaisia haasteita sekä riskitekijöitä osallisuutta, elmänlaatua ja hyvinvointia vaarantamassa. Osa näistä haasteista liittyy elämänhallinnan vaikeuksiin sekä päihteiden käyttöön ja mielenterveyteen liittyviin ongelmiin.
Olemme kehittäneet päihde- ja mielenterveystyötä osana palvelua pystyäksemme yhä paremmin tarjoamaan tukea asiakkaillemme näissä haastavissa tilanteissa. Asiakkuus rakentuu kaupungin iäkkäiden palvelujen asiakasohjausyksikön laajan palvelutarpeen arvioinnin kautta, jonka jälkeen asiakasohjausyksikössä tehdään tarvittaessa päätös palveluumme sosiaalityöhön tai -ohjaukseen. Osassa asiakastilanteita olemme mukana työskentelyssä jo palvelutarpeen arvioinnin laatimisessa.
Gerontologisessa sosiaalityössä haasteeksi asettuu niiden iäkkäiden asiakkaiden tukeminen, jotka eivät itse koe tarpeelliseksi tilanteeseen puuttumista sekä tarvittavan tuen vastaanottamista mielenterveyteen ja päihteiden käyttöön liittyvien ongelmien vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Näin siitäkin huolimatta, että havaitsemme selkeästi heidän tuen tarpeensa ja saamme heistä toistuvasti huoliviestejä myös toisilta toimijoilta. Näissä tilanteissa pyrimme sinnikkäästi rakentamaan luottamusta heidän kanssaan sekä saamaan käsityksen heidän näkemyksistään sekä merkityksistään osana heidän omaa elämäänsä ja siinä toimimista. Tämän luottamuksen perustalle rakentuvan, yhteisen työskentelyn kautta asiakkaiden hyvinvoinnissa on lopulta usein nähtävissä ainakin jonkinlaista vahvistumista sekä asiakkaiden tyytyväisyyttä siitä, että ovat tulleet kuulluiksi ja tuetuiksi ja että eteneminen on tapahtunut heidän ehdoillaan.
Teemme gerontologisessa sosiaalityössä paljon päihde- ja mielenterveystyötä sosiaalityön ja -ohjauksen keinoin. Asiakkaiden kohtaamat haasteet ovat moninaisia ja pitkäkestoisia. Päihde- ja mielenterveyden ongelmiin liittyy usein myös muita haasteita, kuten taloudellista köyhyyttä, eristäytymistä sekä kaltoinkohtelua. Asiakkaidemme päihteiden käyttöön sekä mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat siis usein asiakkuuden meillä alkaessa jo tunnistettuja. Työskentelyssämme asiakkaan kanssa painottuukin jo tunnistetun tilanteen – huolen – puheeksi ottaminen sekä tavoitteellinen tukea antava, asiakasta kannatteleva ja motivoiva psykososiaalinen tukeminen. Toisinaan tehtävämme on toimia asiakkaan äänen vahvistajana, jotta hän saa tarvitsemansa tuen. Toisinaan tarvitaan myös tilanteeseen puuttumista viranomaisena asiakkaan tahdon vastaisesti esimerkiksi silloin, kun asiakkaan kotona selviytyminen ei enää ole mahdollista tai kun häntä tulee suojella kaltoinkohtelulta. Työskentelyssä korostuu asiakkaan kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi myös eri toimijoiden kanssa tehtävä verkostotyö.
EROT PÄIHDEPALVELUJEN TARJONNASSA VAIKUTTAVAT ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIIN
Elina Pekonen & Joakim Zitting, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Päihdepalveluiden taso kunnissa riippuu käytettävissä olevista resursseista ja siitä, kuinka niitä halutaan järjestettävän. Asiakkaat näyttävät saavan hyvinkin eritasoisia palveluita riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat. Päihdehuoltolain mukaan kunnan tulee järjestää päihdehuolto sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä sitä tarve edellyttää. Painopisteen tulisi olla joustavissa matalan kynnyksen avopalveluissa, jotka monipuolisuudellaan vastaavat asiakastarpeisiin oikea-aikaisesti. Lisäksi kunnalla on velvoite kehittää sosiaali- ja terveyspalveluja vastaamaan päihteidenkäyttäjien tarpeisiin.
Päihdepalveluissa asioivat asiakkaat ovat usein heikommassa asemassa olevia tarviten materiaalista, sosiaalista ja emotionaalista tukea. Päihderiippuvaisilla asiakkailla on tarvetta selviämis- ja katkaisuhoidolle sekä riippuvuuksien hoidolle ja päihdekuntoutukselle. Tarpeen mukaan asiakasta on myös ohjattava erityispalveluihin, kuten päihdekuntoutukseen. Näiden palveluiden lisäksi asiakkaille voi olla tarjolla matalan kynnyksen palveluita, kuten asumispalveluita ja päivätoimintaa.
Monipuoliset peruspalvelut, erilaiset työorientaatiot ja joustavat matalan kynnyksen palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Kolmannen ja neljännen sektorin palvelut sekä erilaiset kehittämishankkeet paikkaavat niukkia kuntien peruspalveluja. Haja-asutusalueilla on näitä toimijoita kuitenkin vähän, jolloin tarjolla on vain kunnan peruspalvelut.
Esitys pohjautuu tilastoaineistoihin sekä laadulliseen päihdetyön ammattilaisilta kerättyyn haastatteluaineistoon. Päihdepalvelujen käyttöä ja kustannuksia kuvastavia kuntakohtaisia tilastoja on analysoitu ryhmittely- ja erotteluanalyyseillä. Haastatteluaineistoa on analysoitu sisällönanalyysillä.
Tilastoaineistojen analyysissä löytyi neljä kuntaryhmää, joissa päihdepalvelujen käyttö painottui eri lailla. Yhdessä niistä päihdepotilaita hoidetaan vuodeosastoilla, ja avopalveluissa on vähän asiakkaita. Kuntaryhmän kuntia kuvasti korkea syrjäisyyskerroin, yksinasuvien suuri määrä, laskeva asukasluku ja pieni taajama-aste. Haastatteluaineisto taas paljastaa ammattilaisten huolen siitä, miten eri kuntien päihdepalvelujen erot vaikuttavat asiakkaiden hyvinvointiin ja kuntoutumiseen. Ammattilaiset tuovat esiin isoja kuntakohtaisia eroja päihdepalveluiden toteutuksissa ja sitä, miten palvelut eivät vastaa kuntoutujien avun ja tuen tarpeisiin. Asiakkailla on ollut haasteita päästä päihdekuntoutukseen, vaikka tarpeet ovat ammattilaisten mukaan täyttyneet.
Päihdehuolto siirtynee sote -uudistuksen myötä hyvinvointialueille, mutta muuttaako se pienten kuntien osalta mitään? Palvelut ovat edelleen kaukana, jos niitä tarjotaan kattavasti vain suurimmissa keskuksissa.
TOIPUMISEN KONKREETTISET ESTEET JA TOIPUMISORIENTAATION KRITIIKKI
Jarkko Salminen, Tampereen yliopisto
Esityksessäni käsittelen tutkimustani, jota olen tehnyt Kelan nuoren kuntoutusrahaa saaneiden nuorten parissa. He ovat saaneet kuntoutusrahaa mielenterveyden- ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. Nuoret kertovat, miten psyykkinen ahdinko rajoittaa heitä ja heidän elämäänsä monilla konkreettisilla tavoilla. Esimerkiksi opiskeleminen ja työllistyminen voi olla vaikeaa, koska ahdinko vie voimia ja tämä voi vaikuttaa työskentelytehoon. Osatyökykyisille sopivia työmahdollisuuksia on vähän kulttuurissa, joka perustuu kokoaikaisen työn normiin. Lisäksi terveydenhuollon resurssien vähyys konkreettisesti vaikeuttaa toipumista, kun hoitoon ei pääse, vaikka sitä tarvitsisi. Myös oma taloudellisen tilanteen niukkuus voi heikentää mahdollisuuksia esimerkiksi viettää aikaa ystävien kanssa. Tämä usein lisää yksinäisyyttä ja pahentaa omaa ahdinkoa. Toipumista vaikeuttavat siis hyvin konkreettiset esteet. Samalla kuitenkin toipumisorientaatio, josta on tullut keskeinen toipumiseen liittyvää ajattelua ja käytäntöjä ohjaava malli, korostaa yksilön voimaantumista sekä kulttuuristen ennakkoluulojen poistamista. Tästä näkökulmasta mielenterveysongelmista toipuminen edellyttää sitä, että yksilö löytää ”oman henkilökohtaisen polun” ja kykenee ajattelemaan uudella tavalla – eli voimaantuu. Toisaalta toipuminen edellyttää muilta ihmisiltä uudenlaista ei-leimaavaa ajattelutapaa – toipuminen ei ole vain yksilöstä kiinni vaan se on sosiaalinen prosessi. Esitän, että tällainen ajattelutavan muutosta korostava (joko kuntoutujan tai muiden) näkemys sivuuttaa psyykkisen ahdingon aiheuttamat konkreettiset esteet toipumiselle (jaksamiseen liittyvät ongelmat, palveluiden puute, köyhyys). Nämä ovat esteitä, joita ei voi ylittää ajattelemalla uudella tavalla vaan ne konkreettisesti – kuten somaattisetkin vaivat – toimivat todellisina esteinä yksilön toiminnalle ja toipumiselle.
ÄITIYSPOLIKLINIKAN HALSO-ASIAKKAIDEN PALVELUJEN TARVE ELÄMÄNTILANTEISIIN PERUSTUEN
Tiina Toiminen, HUS
Raskaudenaikainen seuranta toteutetaan neuvolan lisäksi erikoissairaanhoidon äitiyspoliklinikan Hal-/Halso-poliklinikalla, mikäli odottajalla on, tai on ollut lähimenneisyydessä päihteiden väärinkäyttöä, vaikeita mielenterveysongelmia tai arjen kulkua merkittävästi vaikeuttavia psykososiaalisia haasteita. Tässä esityksessä tarkastelen: 1) millaisia elämänhaasteita on äitiyspoliklinikan halso-vastaanotolla raskausaikana käyvillä naisilla, 2) mitä palveluja heillä on tukenaan tilanteisiinsa, sekä 3) mitä palveluja he haasteidensa perusteella tarvitsisivat. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuosina 2016 – 2018 halso-asiakkuudessa olleiden potilasasiakirjoja (n=120). Asiakkaiden elämäntilannetta kuvaavat tiedot on kvantifioitu. Elämätilanteiden sosiaaliset haasteet on koottu sanallisessa muodossa ja jäsennetty kvalitatiivisella analyysillä.