Työryhmän puheenjohtaja: Päivi Sanerma, Tutkimuspäällikkö, Hamk Smart tutkimusyksikkö, paivi.sanerma@tuni.fi
TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖNTEKIJÄ TUTKIJANA
Merja Mustaniemi, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Sosiaalityön käytäntöjen tutkimus on vilkasta, mutta käytännön sosiaalityöntekijät tekevät sitä vielä melko vähän. Tutkimustyön ja käytännön sosiaalityön yhdistäminen on edelleen haastavaa, ja sitä tukevia rakenteita on hyvin vähän. Enenevässä määrin on kuitenkin tunnistettu, että tutkimustiedon kannalta sosiaalityöntekijöiden paikka asiakkaiden, muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, organisaatioiden ja poliittisten toimijoiden välillä on erityinen. Sosiaalityön osaaminen mahdollistaa sellaisen tiedon tuottamisen, jonka välityksellä voi päästä parantamaan asiakkaiden ja ammattilaisten asemaa ja nostamaan asiakkaiden kohtaamia ongelmia laajempaan tietoisuuteen.
Olen tehnyt terveydenhuollon sosiaalityötä noin 25 vuotta ja ollut siinä onnekkaassa asemassa, että sairaalamme sosiaalityöllä on toimiva yhteys Tampereen yliopiston sosiaalityön tutkimukseen ja opetukseen. Ensimmäisistä työvuosistani alkaen olen ollut sekä hämilläni että kiinnostunut moniammatillisen työn moninaisista käytännöistä siinä määrin, että olen lähtenyt tutkimaan moniammatillisen työn ja asiakkaiden tarpeiden kohtaamista. Olen tehnyt sosiaalityötä tutkimuksen ja käytännön työn yhdistämiseen kannustavassa ilmapiirissä, mutta tunnistan myös käytännön työn ja tutkimuksen yhteensovittamisen kipupisteitä.
Kipupisteistä ilmeisimmät ovat ajankäyttöön, tutkimuksen rahoitukseen ja tutkimustyön osaamiseen liittyvä seikat. Niiden lisäksi olen päässyt punnitsemaan tutkimusasetelmaan ja tutkimushavaintojen tulkintaan liittyviä kysymyksiä, joista olennaisin liittyy tutkimustuloksiin. Oma työkokemukseni auttaa tunnistamaan joitakin terveydenhuollon käytäntöihin liittyviä ilmiöitä, joita ulkopuolisen ihmisen voi olla vaikea tulkita. Toisaalta riskinä on, että omat sosiaalityöntekijänä tekemäni havainnot ja ennakkokäsitykset vaikuttavat liikaa tutkimushavaintoihin ja edelleen tutkimustuloksiin. Nämä punninnat ovat johdatelleet etsimään tietoa sellaisesta käytäntötutkimuksesta, jota sosiaalityöntekijät ovat tehneet tai jossa he ovat olleet osallisia.
Esittelen työryhmässä joitakin kokeiluja ja malleja, joissa on aktiivisesti kannustettu sosiaalityöntekijöitä tutkimustyöhön sekä näiden kokeilujen ja mallien johtopäätöksiä. Kuvaan lyhyesti myös omia ratkaisujani, joiden arvioin tukevan ammattilaisen ja tutkijan roolien toisistaan erottamista. Olen päätynyt keräämään tutkimusaineistoa kolmivaiheisesti: asiakashaastattelut, näiden asiakkaiden potilasasiakirjojen lukeminen ja uudet samojen asiakkaiden haastattelut. Toinen ratkaisu on lähteä perehtymään aineistoon teoriaohjaavan aineistonanalyysin periaatteiden mukaisesti.
Toivon keskustelua tutkijan ja sosiaalityön ammattilaisen roolien yhdistämisestä: siitä millaisia ratkaisuja on löydetty yksittäisten tutkimusten tekemisessä ja siitä, miten tutkijan ja sosiaalityöntekijän roolien yhdistämistä voidaan tukea rakenteellisesti.
ASIAKASTURVALLISUUS TERVEYSSOSIAALITYÖN KONTEKSTISSA
Sointu Riekkinen-Tuovinen, Kuopion yliopistollinen sairaala & Leena Leinonen, Itä-Suomen yliopisto
Potilasturvallisuus on terveydenhuollossa toimiville tuttu käsite, jonka rinnalle on viime aikoina noussut myös asiakasturvallisuuden konsepti. Terveyssosiaalityöntekijät toimivat pääasiallisesti erilaisissa hoitoyksiköissä, joiden kontekstissa käytetään yleisesti käsitteitä potilas ja potilasturvallisuus, vaikka sosiaalityöntekijän työ useimmiten suuntautuukin asiakkaan selviytymiseen kotona tai jossain muualla hoitoyksikön ulkopuolella. Osa terveyssosiaalityöntekijöistä tekee nykyisin myös osin jalkautuvaa työtä asiakkaiden tai asiakasperheiden kotona, jolloin terveyssosiaalityö kiinnittyy erityisen vahvasti nimenomaan asiakasturvallisuuteen. Ilmiönä asiakasturvallisuus nostettiin potilasturvallisuuden rinnalle vuonna 2017 kansallisessa Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategiassa 2017–2021, mutta voimakkaammin käsite nousi esiin ja tuli tutummaksi keväällä 2019, kun mediassa käsiteltiin runsaasti erilaisia hoivapalvelun puutteita ikäihmisten asumisyksiköissä.
Puheenvuoromme tarkoituksena on tarkastella asiakasturvallisuutta käsitteellisesti sekä herättää keskustelua aihepiiristä. Ymmärrämme asiakasturvallisuuden sosiaali- ja terveydenhuollossa tilaksi, jossa asiakas saa tarvitsemansa palvelun oikeaan aikaan oikealla tavalla siten, että palvelusta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja että asiakas kokee olonsa turvalliseksi. Asiakasturvallisuudella tarkoitetaan palvelujen järjestämistä, tuottamista ja toteuttamista siten, etteivät asiakkaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja taloudellinen turvallisuus vaarannu. Asiakasturvallisuus on siten käsite, joka kiinnittyy erityisesti ihmisten toimeentuloa, hoivan tarpeita ja suojelua koskevaan sosiaaliseen turvallisuuteen. Koska sosiaalityöntekijän työhön kuuluu oleellisesti eettisten ohjeiden noudattaminen ja sosiaalityöntekijä pyrkii kaikessa toiminnassaan asiakkaan tarpeiden ja äänen kuulemiseen, voidaan ajatella, että sosiaalityöntekijä jo luonnostaan toimii asiakasturvallisuutta edistävästi. Näin varmasti onkin, mutta asiakasturvallisuuden tulisi olla myös olennainen osa henkilöstön perehdytystä sekä täydennyskoulutusta. Näemme asiakasturvallisuuden laadukkaan palvelujärjestelmän keskeisenä elementtinä, jonka merkitys korostuu tulevaisuudessa SOTE-integraation edetessä. Asiakasturvallisuuden kautta on myös mahdollista sanoittaa terveyssosiaalityön asiantuntijuutta ja tehdä moniulotteista työtä näkyväksi niin terveyspalvelujen käyttäjille, moniammatillisille yhteistyökumppaneille kuin päättäjillekin.
TERVEYSSOSIAALITYÖN ANTI POTILAALLE JA MONIAMMATILLISELLE TYÖRYHMÄLLE
Sointu Riekkinen-Tuovinen & Jenni Allimaa & Anni Ylönen, Kuopion yliopistollinen sairaala
Terveyssosiaalityöntekijät toimivat terveydenhuollon toimintaympäristöissä potilaita monin tavoin tukien, sekä kahden kesken potilaan kanssa, että osana moniammatillista työryhmää.
Tutkimuksemme pohjautuu Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) erikoissairaanhoidon sosiaalityössä marraskuussa 2018 pidetyn kehittämisiltapäivän tehtäviin ja yhteenvetoon (=aineisto). Terveyssosiaalityöstä ei ole tehty kovin paljoa tutkimusta, ja kokemuksemme mukaan terveyssosiaalityö ei näyttäisi olevan yleisesti niin tuttua sisällöiltään, kuin esimerkiksi sosiaalitoimiston sosiaalityö. Terveyssosiaalityössä toimiville sosiaalityöntekijöille kertyy tietoa ja kokemusta potilaiden arjen tarpeista ja haasteista; monesti myös sellaista hiljaista tietoa sosiaalityön toimintatavoista ja hyvistä käytännöistä, joka olisi hyvä saada esiin ja hyödynnettäväksi. Katsomme että on tärkeää sanoittaa sitä, mitä käytännön työssämme teemme ja näemme hyvin vahvasti käytännöstä kumpuavan sosiaalityön tutkimuksen tärkeäksi. Sosiaalityöntekijät toimivat terveydenhuollon toimintaympäristöissä usein ainoina yhteiskuntatieteiden edustajina, joten on tärkeää tuottaa tietoa tutkimastamme asiasisällöstä ja aihepiiristä, myös ajatellen terveyssosiaalityön toiminnan ja merkityksen kirkastamista.
Tutkimuksellamme haemme vastausta seuraaviin kysymyksiin:
- Mikä on terveyssosiaalityöntekijän anti potilaalle? Mitä lisäarvoa, hyötyä, sosiaalityöntekijä tuo potilaalle?
- Mikä on terveyssosiaalityön anti työryhmälle? Mitä lisäarvoa, hyötyä, sosiaalityöntekijä tuo moniammatilliseen työskentelyyn?
Iltapäivässä oli läsnä lähes kaikki KYSin 43 sosiaalityöntekijää, jotka jaettiin 4-6 hengen ryhmiin ja he vastasivat iltapäivässä annettuihin kysymyksiin. Näistä muodostui aineisto.
Jatkossa aineistoa analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä. Aineistovastauksia luettiin ensin tarkasti ja katsottiin saman tyyppisiä sisältöjä samoihin luokkiin ja lopulta ne jaoteltiin kokoaviin yläluokkiin peilaten aineistoa aiempaan samaa aihepiiriä käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen. Teoriaosuudessa tarkastelemme myös hyödyn käsitettä.
Tiivistettynä KYSin sosiaalityöntekijät näkivät tärkeimpinä anteinaan potilaan kannalta seuraavat teemat: kohtaaminen ja läsnäolo, psykososiaalinen tuki, tiedon välittäminen, verkostotyö ja asiantuntijuus. Työryhmän kannalta tärkeimpänä antina pidettiin kokonaisvaltaista näkökulmaa (sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja arjen näkökulma), ammatillista sosiaalityön osaamista (asiantuntijuus) sekä moniammatillisen työskentelyn osaamista, johon nähtiin sisältyväksi myös verkostotyöskentelyn taidot.
Puheenvuoromme tarkoituksena on tarkastella terveyssosiaalityötä ja sen antia, jolloin samalla tarkasteluun tulevat osin myös terveyssosiaalityön sisällöt ja asiantuntijuus.
TERVEYSSOSAALITYÖ KEHITTYY PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄSSÄ
Eija Tiihonen, PHHYKY/Psykososiaaliset palvelut & Sanna Keskikylä, PHHYKY/Sosiaalialan osaamiskeskus Verso
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä kehitetään terveyssosiaalityötä. Kehittämistyö pohjautuu terveyssosiaalityön selvitykseen, joka toteutettiin Sosiaalialan osaamiskeskus Verson koordinoimana. Selvitystyö alkoi lokakuussa 2019 ja päättyi helmikuussa 2020. Selvitystyön tavoitteena oli etsiä ratkaisua terveyssosiaalityöhön liittyviin kehittämisen tarpeisiin: sirpaleinen organisoituminen, kokonaisuuden johtamisen puute, sisällöllisen kehittämistyön ja sisältöjen näkyväksi tekemisen tarve, erilaiset tehtävärakenneratkaisut, työnjako ja vastuut/oikeudet asiakasohjauksen sekä case manager-toiminnan kanssa. Selvitystyön aikana analysoitiin terveyssosiaalityön nykytilaa, nostettiin esiin kehittämiskohtia, ratkaisuja ja suunniteltiin kehittämistä.
Terveyssosiaalityön selvitystyö nosti esiin kolme painopistettä kehittämiselle: 1) terveyssosiaalityö organisoituminen yhteen ja työn sisäinen kehittäminen, 2) monialainen palvelujen ja palvelupolkujen yhteiskehittäminen sekä 3) monialaisen yhdessä tekemisen vahvistaminen. Hyvinvointiyhtymän johto päätti, että terveyssosiaalityön kehittäminen aloitetaan sisäisestä kehittämistyöstä.
Terveyssosiaalityön sisäinen kehittäminen alkoi elokuussa 2020 toimintasuunnitelman laatimisella. Terveyssosiaalityön edustuksellisessa kehittämistyöryhmässä suunnitellaan eri toimialoille ja yksiköihin hajautuneen terveyssosiaalityön yhteen organisoitumista. Jaettu näkemys on, että terveyssosiaalityön vahvistuminen ja kehittyminen vaatii yhteisen viitekehyksen luomista. Terveyssosiaalityön asiantuntijuuden ja palvelun näkyväksi tuleminen on oleellista kehittymiselle. Tarvitaan yhteistä vuoropuhelua ja visiota, jota kohti mennään. Ammatillista vahvistumista tulisi kehittämisen ohella edistää osaamista ja hiljaista tietoa jakamalla.
Työryhmässä päätettiin, että syksyn 2020 aikana toteutetaan osaamisen kuvaaminen ja asiakasprofilointi, joiden avulla tuodaan näkyväksi terveyssosiaalityötä. Syksyn aikana terveyssosiaalityö osallistuu myös omatyöntekijyyden kehittämiseen tuottamalla tietoa omasta näkökulmastaan mm. siihen, missä tilanteissa omatyöntekijyys voisi olla terveyssosiaalityössä.
Terveyssosiaalityön päivillä 2021 kerromme terveyssosiaalityöstä ja sen vahvistamisesta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä. Kuvaamme kehittämistyön toteuttamisen vaiheita, terveyssosiaalityön osaamista ja sitä, kenen ja millaisten asioiden kanssa terveyssosiaalityössä työskennellään. Kerromme myös kehittämistyön jatkosuunnitelmista ja kytkeytymisestä omatyöntekijyyden, systeemisen työn sekä palvelupolkujen kehittämiseen.
Terveyssosiaalityön kehittäminen on valtakunnallisesti kiinnostava aihe, joten kehittämisestä on tärkeä tuottaa tietoa myös ulos päin ja ottaa osaa laajempaan keskusteluun. Sillä vahvistetaan terveyssosiaalityön roolia, ammatillisuutta ja kehittymistä.
PERHEEN KOHTAAMINEN JA RESILIENSSITAITOJEN VAHVISTAMINEN: MITEN AUTTAA JA KOHDATA HAASTAVASSA TILANTEESSA ELÄVIÄ?
Terhi Kotilainen, Terapia ja työnohjaus Terhi Kotilainen tmi & Satu Kuivasto, äiti ja kokemusasiantuntija
Perheet joutuvat kohtaamaan elämänkaarensa varrella erilaisia kriisejä, mm. vakavaa sairastamista. Esityksessä kerromme yhden perheen kokemuksista julkisessa terveydenhuollossa perheen lapsen sairastuttua vakavaan somaattiseen sairauteen, johon ei ole virallisia hoitosuosituksia. Osassa terveydenhuollon kohtaamisia perhe ja lapsi ovat kokeneet epäasiallista kohtelua. Perheen äiti kertoo kokemusasiantuntijan puheenvuorossaan perheen kohtaamisista terveydenhuollossa sekä perheen voimavaroista ja selviytymiskeinoista, joiden avulla perhe on selviytynyt toimintakykyisenä vuosien varrella vakavan sairauden varjostaessa arkea.
Resilienssi määritellään kyvyksi pysyä toimintakykyisenä vaikeissa muutostilanteissa ja palautua niistä. Se on sinnikkyyttä, kriisikestävyyttä, sopeutumiskykyä ja muutosjoustavuutta. Resilienssitutkimuksessa on kiinnostuttu terveyttä edistävistä tekijöistä. Kiinnostus kohdistuu myönteisiin vaikutuksiin sekä ehkäiseviin, toipumista edistäviin ja suojaaviin tekijöihin (Antonovsky 1979, Poijula 2019). Resilienssistä voidaan puhua yksilöiden, perheiden, organisaatioiden tai yhteisöjen näkökulmista. Tässä esityksessä keskitytään yksilön ja perheen näkökulmaan ja pohditaan, millä tavalla sairastuneita ja heidän läheisiään kohtaavat voisivat tukea resilienssin kehittymistä.
Onnistuneessa sopeutumisessa tarvitaan erilaisia voimanlähteitä: perheen sisäisiä ja ympäristöstä tarjoutuvia resursseja ja tukea (Walsh 2003). Tärkeää on auttaa perhettä löytämään tapoja, joilla kohdata tilanne; auttaa luomaan merkityksiä ja ymmärrystä. Tukea perheen koossa pitävät voimia, joustavuutta, avointa kommunikaatiota, ongelmanratkaisutaitoja ja uskomusjärjestelmiä.
Hawleyn ja DeHaanin (1996) mukaan perheresilienssiä lisäävät vanhempien ja lasten sopusointuinen suhde, perherituaalien ylläpito, toimivat ongelmanratkaisukyvyt, vähäiset konfliktit kotona lapsuusvuosina, vanhempien avioeron puuttuminen nuoruusvaiheessa ja kannatteleva suhde vanhemman ja lapsen välillä. Tärkeää on yhteenkuuluvuuden tunne ja tunne siitä, että kuuluu johonkin. Toivo ja optimismi ovat keskeisiä perheresilienssin ominaisuuksia. Perhettä suojaavia tekijöitä ovat esim. sopusointu, toimiva kommunikaatio, perhejuhlien ja yhteisen ajan viettäminen, rutiinit ja perhetraditiot (McCubbin et al. 1997). Toipumista edistää perheen integraatio, yritykset hankkia tukea ja rakentaa itsearvostusta, perheen orientoituminen virkistykseen, perheen organisaation ja sääntöjen korostaminen, optimismi ja hallinnan tunne. Toivo, sosiaalinen tuki, terveys, joustavuus, tasa-arvoisuus ja ongelmanratkaisu- ja kommunikaatiotaidot ovat sekä suojaavia että toipumista edistäviä tekijöitä. Henkisyys ja hengellisyys edellä mainittujen lisäksi lisäävät sinnikkyyttä ja kestävyyttä vaikeissa tilanteissa. Yhteisöstä saatava tuki om tärkeää. Olennaista on tulevaisuuteen suuntautuminen.