Puhujat

Keskiviikko 17.4.

Arto O. Salonen

Arto O. Salonen

Professori, sosiaalipedagogiikka

Keynote: Tiedettä, taidetta, teknologiaa ja taloutta – mutta mitä varten? Hyvinvointi kriisiytyvässä ajassa

Turvallisuus on varmuutta siitä, että hyvä jatkuu. Yhä useammat ihmiset haluavat ratkaista yhteiskunnallisia ja maailmanlaajuisia ongelmia työnsä avulla – tiedettä, taidetta, taloutta ja teknologiaa hyödyntämällä. Pelkkä palkka ei enää motivoi. Merkityksellisyyden tavoittelusta on tullut valtavirtaa. Jos yritys, oppilaitos tai korkeakoulu ei tunnista tarkoitustaan yhteiskunnassa, saatetaan oppiminen ja työ kokea turhaksi. Kriisiytyvä aika haastaa monin tavoin koulutuksen ja työn tarkoitusta.

Puhujasta: Professori Arto O. Salonen on kestävän hyvinvoinnin asiantuntija, jonka lähestymistapa on tieteidenvälinen ja tulevaisuussuuntautunut. Salonen työskentelee Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteellisessä tiedekunnassa ja Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa. Hänellä on vuosien työkokemus eri tehtävissä ammattikorkeakoulusektorilla. Lisäksi Salosella on kasvatustieteen dosentuuri Helsingin yliopistossa, sosiaalipedagogiikan dosentuuri Itä-Suomen yliopistossa ja kestävän kehityksen dosentuuri Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Torstai 18.4.

Henri Rikander.

Henri Rikander

OTT, dos.
Keynote: Opettaja turvallisuuden tekijänä
Työntekijän turvallisuustoimijuus rakentuu ymmärryksestä ja vastuusta suhteessa organisaation turvallisuusvaatimuksiin ja turvallisuuskulttuuriin. Korkeakouluturvallisuuden edistäminen tapahtuu arvojen kautta, sillä ne muokkaavat käyttäytymistä ja toimintapoja. Turvallisuusjohtaminen on suunnannäyttämistä, mahdollisuuksien luomista ja vastuun kantamista.

 

Puhujasta: Henri Rikander OTT, dos. on toiminut väkivaltatutkijana, opettajana sekä työsuojelun ja turvallisuusalan konsulttina ja kouluttajana. Hän on ollut kehittämässä lukuisten organisaatioiden työsuojelutoimia, riskienhallintaa ja turvallisuusjohtamista.

Jonna Kekäläinen, YTHS.

Jonna Kekäläinen

YTHS:n valtakunnallinen opiskeluyhteisötyön asiantuntija

Puhujasta: Jonna Kekäläinen on opiskeluterveyshuollon ja opiskeluyhteisötyön ammattilainen, jonka uran pääosa on ollut YTHS:llä. Aiemmin hän on toiminut mm. yksityisellä sektorilla työterveyshuollossa.

Hannu Soronen, YTHS.

Hannu Soronen

YTHS:n Keskisen alueen vastaava psykologi ja opiskeluyhteisötyön koordinaattori

Puhujasta: Hannu Soronen on urallaan toiminut kuntoutuspsykologina yliopistollisessa sairaalassa, tutkijana ja opettajana teknillisessä yliopistossa, ja työterveyspsykologina mm. yliopiston henkilöstön tukena. Hannun ja Jonna Kekäläisen työhön kuuluu opiskeluyhteisöissä tapahtuvan muutoksen aktiivinen seuranta, sillä YTHS:n opiskeluyhteisötyön erityisenä ajankohtaisena kehittämiskohteena on opiskelukykymallin mukaisen yhteistyön edistäminen korkeakouluyhteisöjen kanssa.

Maria Mekri.

Maria Mekri

toiminnanjohtaja, SaferGlobe

Puhujasta: Maria Mekri on SaferGloben toiminnanjohtaja erityisosaamisalueinaan yhteiskuntavakauden tukeminen kompleksisissa ympäristöissä. SaferGlobe on riippumaton suomalainen ajatushautomo, joka tuottaa tietoa ja kehittää työvälineitä kestävän rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi.  Mekrin akateeminen tausta on kansainvälisestä politiikasta Cambridgen yliopistosta ja Brandeisin yliopistoista sekä kansainvälisestä yritystoiminnasta HaagaHeliasta.  Maria on saanut siviilikriisinhallinnan, rauhanvälityksen ja rauhanneuvottelun koulutukset sekä osallistunut Liberian vakauttamiseen. Vuonna 2019-2020 hän oli YK:n innovaatiolaboration rauhan ja turvallisuuden temaattinen johtaja. Tällä hetkellä, Mekrin työn keskiössä ovat sosiaaliset innovaatiot urbaanin turvallisuuden tukemisessa (CO-SECUR), suomalaisten yritysten konfliktivalmius sekä laajan turvallisuuden tukeminen.

Tapahtuman juontaa Sean Ricks

Sean Ricks

Sean Ricks

Juontaja

Sean Ricks on palkittu tamperelainen toimittaja, juontaja, dokumentaristi ja kirjailija. Hän vetää Yleisradiolla Perjantai-keskusteluohjelmaa ja yrittää tuoda suorapuheisella, uteliaalla sekä kunnioittavalla otteellaan ihmisiä entistä lähemmäksi toisiaan.