Katja Kuusisto: Nuorten puuttuvat päihdepalvelut

Suomalaisia päihdepalveluita koskevassa tutkimuksessa päihteitä ongelmallisesti käyttävät nuoret ovat jääneet vähälle huomiolle. Päihteitä ongelmallisesti käyttävät nuoret ovat usein sekä lastensuojelun että päihdehuollon asiakkuuden tarpeessa – näiden palveluiden rajapinta vaatii siksi tutkittua tietoa. Sosiaalityön tutkimukselle teema on keskeinen, sillä sosiaalihuollolla, erityisesti lastensuojelulla, on merkittävä rooli alaikäisten päihteitä käyttävien nuorten palvelupolkujen varmistajana.  

Luennossa tarkastellaan Päihdehuollon ja lastensuojelun rajapinnalla – saavatko päihteitä käyttävät nuoret tarvitsemaansa tukea? eli NUPPU-hankkeen (2023–2025) tutkimukseen pohjautuen nuorten päihdepalveluiden nykytilaa ja kehittämistarpeita (Sosiaali- ja terveysministeriö, yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen rahoitus 605/2020). Jatkossa hanke pyrkii haettavan jatkorahoituksen turvin luomaan vaikuttavia palveluprosesseja päihdehuollon ja lastensuojelun rajapinnalla. 

Puhujasta

Katja Kuusisto, sosiaalityön professori, Tampereen yliopisto 

Katja Kuusisto toimii sosiaalityön professorina Tampereen yliopiston hyvinvointitieteiden yksikössä. Kuusiston tutkimukselle on keskeistä kiinnostus ammatillisen auttamissuhteen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kysymyksiin erityisesti riippuvuuksien ja niiden hoidon tutkimuksen alueella.

Kuusisto johtaa TreAdd-tutkimusryhmää (Research Group on Treatment and Addiction), jonka keskeisenä tavoitteena on tuottaa vaikuttavuustutkimuksen keinoin tietoa hoidon kehittämiseksi. Tutkimuksen kohteeksi asetetaan usein asiakas, työntekijä, hoidon prosessit tai näiden erilaiset yhdistelmät. Hoidon vaikuttavuuden tutkimus edellyttää usein pitkiä seurantatutkimusasetelmia, jotka ovat ryhmän tutkimukselle tyypillisiä. Kuusiston ja hänen tutkimusryhmänsä metodologista ja metodista lähestymistapaa voidaan pitää eklektisenä, jossa sekä kvantitatiivisilla että kvalitatiivisilla menetelmillä on sijansa saman yksittäisen tutkimuksen sisällä. Tällä hetken tutkimusintresseihin kuuluu erityisesti lastensuojelun ja päihdepalveluiden rajapintaan kohdistuva tutkimus nuorten puuttuvista päihdepalveluista ja hoidon vaikuttavuuden kysymykset. 

Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto

Katja Kuusisto.