Ikääntyvä yhteiskuntamme -paneelin puhujat
Ikääntyvä yhteiskuntamme -paneelin puhujat
Lina Van Aerschot
Lina Van Aerschot on tutkinut vanhushoivapalveluja ja -politiikkaa noin 15 vuotta, viimeiset 8 vuotta Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä. Agecare-huippuyksikkö toimii Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin yliopistoissa ja tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia.
Van Aerschot on tutkimusurallaan keskittynyt erityisesti kysymyksiin eriarvoisuudesta ja hoivaköyhyydestä, mutta hän on tutkinut myös vanhushoivatyöntekijöiden työoloja. Viime vuosina Van Aerschotin omissa hankkeissa on tutkittu muistisairautta sosiaalisena kysymyksenä: Millaista on elää muistisairauden kanssa? Miten muistisairautta sairastavien osallisuus toteutuu? Millaisia sosiaalisia, taloudellisia ja hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia läheisten elämään on sillä, että he antavat pitkäaikaista apua ja tukea muistisairaalle omaiselleen?
Van Aerschot on myös työskennellyt Tampereen yliopistossa Sosiaalipolitiikan yliopistonlehtorina vuodesta 2023.
Kuva: Joni Pystö
Anu Siren
Sirenin tutkimus liittyy pitkäikäisyyden yhteiskunnallisiin ja yksilötason ilmiöihin, ja hän johtaa pitkäikäiseen yhteiskuntaan keskittyvää profilaatioalaa ”Century-Long Lives”. Sireniä kiinnostavat erityisesti ikääntymisen sosiaaliset ja kulttuuriset ympäristöt, ja hän on ollut vastuussa useista tutkimushankkeista, jotka käsittelevät muun muassa tulevaisuuden iäkkäiden tarpeita ja mieltymyksiä, perhesuhteiden merkitystä vanhuusiässä sekä eläkkeelle siirtymistä. Siren työskenteli lähes 20 vuotta Tanskassa ja siirtyi Tampereen yliopistoon professoriksi vuonna 2021.
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto
Minna Zechner
Minna Zechner tutkii vanhushoivaa, gerontologista sosiaalityötä ja iäkkäiden sosiaalisia ongelmia. Viime aikoina Zechnerin tutkimus on kohdentunut etenkin hoivan itse maksettaviin kustannuksiin, ikääntyneiden taloudelliseen huono-osaisuuteen sekä ikääntyneiden lisääntyneeseen päihteiden käyttöön. Zechner on väitellyt Tampereen yliopistosta sosiaalipolitiikan oppiaineesta, työskennellyt myös Lapin yliopistossa ja vuodesta 2022 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Zechner johtaa Päihteidenkäyttö ja palvelutarpeet vanhuudessa -hanketta (IKÄPÄ), osaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamasta Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys ikääntyvässä yhteiskunnassa -hankkeesta (SustAgeable) sekä osaa pohjoismaisesta Nordforsk-rahoitteisesta Developing a Nordic Model for Harm Reduction: Sustainable Health and Social Care for older Adults with Substance Use Problems -hankkeesta (Nordharm).
Jari Pirhonen
Jari Pirhonen on ikääntymisen ja hoivan asiantuntija, joka toimintakenttää ovat sekä tutkiminen että kehittäminen. Viime vuosina työn alla ovat olleet erityisesti vanhojen ihmisten pitkäaikaishoivan kysymykset ja muistisairaudet kokemuksellisena ja sosiaalisena ilmiönä. Pirhonen johtaa Helsingin yliopistossa ’Sosiaalisen kuoleman kynnyksellä’ tutkimushanketta, ja Tampereen yliopistossa hän on mukana ’Muistisairaat yhteiskunnassa’ ja ’Kohtaamisosaamista hoivakoteihin’ hankkeissa. Lisäksi Pirhonen on mukana kehittämässä Koivupirtin säätiön toimintaa paitsi hoivan tuottajana, myös kaikkien tamperelaisten vanhojen ihmisten hyvinvoinnin edistäjänä. Pirhosella on dosentuuri sekä Helsingin että Tampereen yliopistoissa.
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto