Ohjelma
Torstai 16.1.2020
8:30-10:00
Ilmoittautuminen ja aamiaista sekä tutustumista
Tampereen yliopiston keskustakampus
Päätalo, Kalevantie 4
Päätalon 1. kerroksen pääaula sekä 2. kerroksen muotokuva-aula
10:00-10:30
Viestinnän strateginen rooli ja tehtävä uudessa yliopistossa ja korkeakouluyhteisössä
Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls
Päätalon 2. kerros, sali A1
10:30-11:30
Keynote: Mainetta dialogin kautta
Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila haastaa ajattelemaan mainetyötä uudella tavalla.
Finlayson uudisti brändiään, lanseerasi Tom of Finland -lakanasarjan ja ryhtyi herättämään yhteiskunnallista keskustelua ja haastamaan kilpailijoitaan näkyvästi. Tämän seurauksena yritys singahti parissa vuodessa konservatiivisesta keskikastista Suomen maineikkaimpien yritysten joukkoon.
Millaisia tietoisia valintoja ja muutoksia yrityksen mainetyössä tehtiin ja miksi? Miten varauduttiin rohkeiden kampanjoiden ja keskustelun aloitusten mahdollisiin seurauksiin? Tuliko seurauksia? Miten niitä käsiteltiin? Entä mitä yliopistoissa voitaisiin tehdä nykyistä rohkeammin? Pitäisikö meidän olla nykyistä rohkeampia ja räväkämpiä, jota äänemme kuuluisi kohinan yli?
Päätalon 2. kerros, sali A1
11:30-12:00
Uuden yliopiston ja korkeakouluyhteisön ensimmäinen vuosi: Viestintä ja markkinointi muutoksen tekijänä, tukijana ja kohteena
Viestintä- ja brändijohtaja Camilla Lindfors (Tampereen yliopisto)
Päätalon 2. kerros, sali A1
12:00-13:00
Lounas
Lounaslipukkeesi käy kaikkiin keskustakampuksen ravintoloihin:
- Juvenes Yliopiston ravintola, päätalo 2. kerros
- Fazer Minerva, Pinni B-rakennus, Kanslerinrinne 1
- Sodexo Ravintola Linna, Linna-rakennus, Kalevantie 5
Päätalon Juvenes-ravintolasta on varattu lounastajille kaksi kabinettia.
13:00-13:45
Alustetut keskustelut I
13:00-13:45
Viestintä, yliopisto ja muutos
Kahden yliopiston fuusio ja tiivis yhteistyö yhden ammattikorkeakoulun kanssa – mitä opimme Tampere3-hankkeesta?
Keskustelun alustaa johtava asiantuntija, Tampere3-hankkeen viestinnän ja markkinoinnin projektijohtaja Katja Kannonlahti (Tampereen yliopisto).
Päätalon 2. kerros, sali A3
Miten rakentaa kaikille yhteinen, mutta jokaiselle oma intra?
Intran suunnittelun ja rakentamisen onnistumiset ja kipupisteet.
Keskustelun alustavat intraprojektimme kovat naiset, viestintäsuunnittelija Teija Pekkarinen (TAMK), tiedottaja Nina Väyrynen (Tampereen yliopisto) ja tiedottaja Sara Riihimäki (Tampereen yliopisto).
Päätalon 2. kerros, sali A2a
Mistä lisää vuorovaikutusta somessa?
Näin Verohallinnosta tuli somehitti.
Keskustelun alustavat Inka Leisma ja Nanna Jussila (Verohallinto).
Päätalon 2. kerros, sali A4
14:00-14:45
Alustetut keskustelut II
14:00-14:45
Vieläkin välilöissä
Kuinka jättimäinen verkkosivuprojekti vedetään niin, että vielä lopussakin naurattaa?
Keskustelun alustavat tiiminvetäjä Mika Puonti (Tampereen yliopisto) ja tiedottaja Riikka Venetjoki (Tampereen yliopisto). Sessio saattaa sisältää huonoa huumoria.
Päätalon 2. kerros, sali A2a
Kun ihminen ryhtyi ratkaisijaksi
Näin rakennettiin perusta uuden yliopiston ja korkeakouluyhteisön brändille.
Keskustelun alustavat markkinointipäällikkö Jaana Kaartinen (Tampereen yliopisto) ja markkinointikoordinaattori Hanna-Leena Saarenmaa (Tampereen yliopisto).
Päätalon 2. kerros, sali A3
Ei vain kääntämistä
Mitä vaatii suomalaisen sanoman vieminen kansainväliselle yleisölle?
Keskustelun alustaa kielentarkastaja Matthew James (Tampereen yliopiston kielikeskus).
Session kieli on englanti.
Päätalon 2. kerros, sali A4
14:45-15:15
Ohjelmallinen kahvitauko - virkisty ja verkostoidu
Kahvien lomassa voit vaihtaa kuulumisia samaa työtä tekevien kollegoiden pöydässä, kuulla lisää Euprio- ja NUAS-konferensseista sekä twiittailla kivoja tunnisteella #yoviestintä2020.
Päätalon 2. kerros, juhlasalin aula
15:15-16:00
Alustetut keskustelut III
15:15-16:00
Miten tavoittaa lapset ja nuoret kohderyhmänä?
Case Juniversity. Miten monesta erilaisesta toiminnasta syntyi yksi yhteinen konsepti?
Keskustelun alustaa opiskelijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalo (Tampereen yliopisto).
Päätalon 2. kerros, sali A3
Tampere Alumni Ambassador
Keskustelun alustaa suhdetoiminta- ja markkinointitiimin Kati Ruotsalainen (Tampereen kaupunki, strategia- ja kehittämisyksikkö) ja Tampere Alumni -alumnisuhteiden tiimistä Taija Remus-Lehtinen (Tampereen yliopisto).
Päätalon 2. kerros, sali A4
Näin syntyi Unit-lehti
Yliopiston oma lehtimedia – onko järkee vai ei?
Keskustelun alustaa toimituspäällikkö Tiina Lankinen (Tampereen yliopisto).
Päätalon 2. kerros, sali A2a
17:00-18:00
Vapaa kierros Vapriikissa
Mahdollisuus tutustua museokeskus Vapriikin näyttelyihin omassa tahdissa.
Varoitus: Vapriikki on koukuttava. Muista tulla myös illalliselle!
18:00-21:00
Illallinen ja iltajuhla Vapriikissa
Ruokailu Vapriikin museoravintolassa, Vapriikin 1. kerros
21:00
Jatkot Pyynikin Brewhousessa
Pyynikin Brewhouse tunnetaan projektipiireissä myös nimellä Koskikampus. Viestintäpäivien osallistujille juomia tarjoushintaan.
Osoite: Verkatehtaankatu 2 (Tammerkosken rannassa Hatanpään valtatien alussa)
Perjantai 17.1.
8:30-9:00
Silmät auki aamukahvilla
Päätalon 2. kerros, muotokuva-aula
9:00-10:00
Näin syntyy hyvä podcast
Journalistiikan työelämäprofessori, toimittaja Olli Seuri
Päätalon 2. kerros, sali A1
10:15-11:00
Somen aikakaudella ei kannata sössiä kriisiviestinnässä
Kriisiviestinnän asiantuntija Sara Lindström, Miltton
Päätalon 2. kerros, sali A1
11:00-11:30
Yhteenveto ja kiitokset
11:30
Lounas ja hyvää kotimatkaa <3
Lounaslipukkeesi käy kaikkiin keskustakampuksen ravintoloihin:
- Juvenes Yliopiston ravintola, päätalo 2. kerros
- Fazer Minerva, Pinni B-rakennus, Kanslerinrinne 1
- Sodexo Ravintola Linna, Linna-rakennus, Kalevantie 5
Päätalon Juvenes-ravintolasta on varattu lounastajille kaksi kabinettia.