Mikä tutkijoiden yö?

Tutkijoiden yö on suuri eurooppalainen tiedetapahtuma, jossa tiede ja tutkimus avaavat ovensa suurelle yleisölle.

Tutkijoiden yötä vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina, jolloin yhden päivän, illan ja yön aikana tutkijat esittelevät työtään ja tutkimuksia sekä vastaavat yleisön kysymyksiin. Tieteeseen voi tutustua erilaisten työpajojen, tiedeluentojen, tutkijatapaamisten ja laboratoriovierailujen kautta. Tapahtuma on suunnattu niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin – siis kaikille tiedonjanoisille. Tutkijoiden yö järjestetään Suomessa 11 paikkakunnalla ja samanaikaisesti yhdessä muun Euroopan kanssa.

Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Tutustu Tampereen Tutkijoiden yön ohjelmaan ja tule mukaan!

Tutkijoiden yön ohjelma Suomessa: Tutkijoiden yö
Tapahtuman eurooppalaiset sivut: European Researchers’ Night 

Tutkijoiden yötä rahoittavat Euroopan unionin Horisontti 2020-ohjelman Marie Sklodowska-Curie -toimet.

Tampereen Tutkijoiden yö on osa myös Tampereen päivän ohjelmaa.