Tutkimuksen toteuttamisen raportointi

Keskiviikko 28.8.2019

klo 12.30 – 14.00

Sali: A1 (Päätalo)

 

Puheenjohtaja Eija Räikkönen (filosofian tohtori, dosentti, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto)

Tutkimuksen toteuttamisen raportointi on olennaisessa roolissa arvioitaessa tutkimuksen kokonaisluotettavuutta ja tehtyjen johtopäätösten pätevyyttä. Raportoinnissa korostuu taito kirjoittaa tutkimusmenetelmistä. Tässä sessiossa kuvataan yleisesti tutkimuksen toteuttamisen raportoinnin tavoitteita ja periaatteita, jonka jälkeen aihetta ja siihen liittyviä haasteita lähestytään tutkijoiden väitöskirjakokemusten kautta. Tutkimuksen toteuttamisen raportointia ja tutkimusmenetelmistä kirjoittamista tarkastellaan määrällisistä, laadullisista ja monimenetelmäisistä näkökulmista käsin. Esityksissä pohditaan raportointia myös itseplagioinnin näkökulmasta. 

Teemat ja puhujat:

Eija Räikkönen (filosofian tohtori, dosentti, kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto)
Tutkimuksen toteuttamisen raportointi: mitä ja miksi?

Esityksessä johdatellaan tutkimuksen toteuttamisen raportoinnin tavoiteisiin ja periaatteisiin. 

Matilda Sorkkila (filosofian tohtori, psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto)
Monimenetelmätutkimuksen hyödyntäminen väitöskirjatyössä – haasteet ja mahdollisuudet

Esityksessä keskustellaan erilaisten määrällisten tutkimusmenetelmien hyödyntämisestä saman ilmiön kuvaamiseksi sekä määrällisten ja laadullisten menetelmien yhdistämisestä (engl. mixed methods) väitöskirjatutkimuksessa. Lisäksi pohditaan monimenetelmätutkimuksen raportointiin liittyviä haasteita ja mahdollisuuksiaEsitys pohjautuu esittäjän urheilulukiolaisten uupumusta tarkastelleeseen väitöskirjatutkimukseen ja painottuu kirjoittamisen kokemuksen näkökulmaan.

Noora Heiskanen (kasvatustieteen maisteri, kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto)
Laadullisen tutkimuksen yksityiskohtainen raportointi– esimerkkinä diskurssianalyyttinen asiakirjatutkimus

Esityksessä laadullisen tutkimuksen toteuttamisen raportoinnista keskustellaan pohtien muun muassa operationalisoinnin mahdollisuutta ja toteuttamista laadullisessa tutkimuksessa sekä seikkaperäisen raportoinnin suhdetta laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arviointiin. Esitys pohjautuu esittäjän diskurssianalyyttiseen väitöskirjatutkimukseen, jossa tarkasteltiin varhaiskasvatusikäisten lasten pedagogisia asiakirjoja.