Mixture-mallit

Tiistai 27.8.2019

klo 14.00 – 15.30

Sali A4 (Päätalo)

 

Puheenjohtaja Tapio Nummi, tutkimusjohtaja, Tampereen yliopisto

 

Sekoitettuihin jakaumiin perustuvat pitkittäisaineistojen mallinnusmenetelmät ovat saaneet huomattavan suosion viime aikoina erityisesti yhteiskunta- ja terveystieteissä. Sessiossa esitellään hieman uuden tyyppisten lähestymistapojen soveltamista käytännön aineistoihin.

Puhujat

Työmarkkinaurien erittely usean muuttujan trajektorianalyysin avulla
Pekka Virtanen, dosentti, Tampereen yliopisto

Trajektorianalyysilla (Nagin, Munthen) on vakiintunut asema ilmiöiden kehityskulkujen erilaisuutta kuvailevana menetelmänä. Valtaosassa tutkimuksista havaintoyksiköt (useimmiten ihmisyksilöt) on jaettu trajektoriryhmiin yhden vastemuuttujan suhteen. Trajektorianalyysilla voi kuitenkin ryhmitellä tutkittavia myös useamman vastemuuttujan suhteen. Esillä olevassa tutkimuksessa mitattiin työmarkkina-asemaa neljän kaksiluokkaisen muuttujan (vakinainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, työtön, poissa työmarkkinoilta) avulla neljässä ikäryhmässä (20-25 v, 30-35 v, 40-45 v ja 50-55 v). Seuranta kattoi 13 vuotta. Koko seuranta-ajan vakinaisessa työsuhteessa olleiden lisäksi trajektorianalyysit paljastivat, ikäryhmästä riippuen, 5-8 erilaista ’epätyypillistä’ työmarkkinauraa.

Sekoitettujen jakaumien sovellus elinaika-analyysissä
Janne Salonen, Ekonomisti, YTM, Eläketurvakeskus

Elinaika-analyysi (Survival analysis) vakiintunut menetelmä ja joukko tekniikoita sellaisen aineiston analysoimiseksi, jossa vastemuuttuja on aika tiettyyn tapahtumaan. Tapahtuma voi olla kuolema, sairauden esiintyminen, työelämän päättyminen jne. Aika tapahtumaan tai eloonjäämisaika voidaan mitata päivinä, viikkoina, vuosina jne. Elinaika-analyysissä kohteita seurataan yleensä tietyn ajanjakson ajan ja keskitytään siihen ajankohtaan, jolloin kiinnostava tapahtuma tapahtuu. Elinaika-analyysi pystyy käsittelemään myös epätäydellistä tietoa, jota kutsutaan sensuroinniksi. Havainnot ovat sensuroituja, kun tieto selviytymisajasta on puutteellinen. Tavallisin sensuroinnin muoto on oikea sensurointi. Elinaika-analyysin tekniikat ovat parempia elinaika-aineistolle kuin esimerkiksi normaali lineaarinen regressio.

Sekoitettujen jakaumien (Finite mixture) menetelmien tavoitteena on ymmärtää tutkittavan populaation heterogeenisyyttä. Yksi tämän heterogeenisyyden lähde voi johtua mahdollisista ali-populaatioista. Tietoa populaatioista ei kuitenkaan välttämättä ole suoraan saatavissa aineistosta. Sekoitettujen jakaumien menetelmillä pyritään tunnistamaan alaryhmä, johon kukin henkilö tai havainto todennäköisimmin kuuluu. Sekoitettujen jakaumien menetelmiä käytetään monilla tieteenaloilla, mutta toistaiseksi ne eivät ole niin tunnettuja elinaika-alyysissä.

 

Työmarkkinaurat ja muutokset terveydessä
Virpi Liukkonen, Clinical Instructor, Tampereen yliopisto

Epätyypillisten työsuhteiden yhteydestä terveyteen on saatu ristiriitaisia tutkimustuloksia. Ongelmana on, että tutkimuksissa käytetyt yksittäiset työtilanteen mittauspisteet tai useamman mittauskohdan yhteen laskeminen ei kuvaa todellista tilannetta. Esityksessä näytetään käytännön esimerkki, miten trajektorianalyysia voidaan käyttää tutkittaessa työmarkkinaurien yhteyttä terveyteen.