
Johtajuussymposium 10 vuotta – tervetuloa mukaan virtuaaliseen tapahtumaan 8.9.2021!
Johtajuussymposium kokoaa syyskuussa jo kymmenettä kertaa eri tieteenalojen, yritysmaailman ja julkishallinnon asiantuntijat ajankohtaisten teemojen äärelle.
Vuonna 2021 tilaisuus järjestetään kokonaan verkossa, ja tapahtuma-alusta mahdollistaa vuorovaikutteisen osallistumisen keskusteluun ja verkostoitumiseen. Päivän aikana yli 50 huippuvierasta haastavat toisiaan tiedon ja turvallisuuden sekä kestävän kehityksen teemoista. Lisäksi kulttuurikanava keskusteluttaa kulttuuri- ja liikuntavaikuttajia sekä esittelee taiteen ja teknologian osaajien yhteistyötä. Tämän vuoden symposiumin uutuus on oma kanava akateemisille teemasessioille.
Tapahtuman puhujiin lukeutuvat Tampereen yliopiston ja ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ohella mm. yhdysvaltalainen filosofi ja Virginian yliopiston liiketalouden professori R. Edward Freeman, Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen, Euroopan ennaltaehkäisevän kardiologian liiton entinen puheenjohtaja, professori Paul Dendale, F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, ohjelmajohtaja ja kansainvälinen neuvonantaja sekä Ruotsin konepajateollisuuden vanhempi asiantuntija Cecilia Warrol ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Löydetään yhdessä ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin!
Johtajuussymposium 2022
Vuoden 2022 Johtajuussymposium järjestetään 7. syyskuuta 2022.

Virittäydy Tutkijan taajuudelle
Pääset kuuntelemaan aiempiin tapahtumiin tehdyt podcastit täältä.
Järjestäjät
Johtajuussymposium on Tampereen yliopiston vuosittainen tapahtuma, jonka vastuuyksikkönä on johtamisen ja talouden tiedekunta.